Kiipeily on vaarallinen laji ja sen harrastamiseen liittyy loukkaantumisriski. Tällä sivulla on tärkeää tietoa tulevasta kurssipäivästä, vakuutuksesta, varusteista ja kurssille saapumisesta. Tutustuthan asioihin huolellisesti, erityisesti jos tulet ensimmäistä kertaa kalliokiipeilykurssille. Kurssin järjestäjä on Tampereen Kiipeilykeskus.
1. Ennakkotiedot, kurssipäivän aikataulu ja ajo-ohjeet
Ennen kurssin alkua saat sähköpostiin kurssikirjeen, jossa on ennakkotiedot, kurssipäivän aikataulu ja ajo-ohjeet. Tutustu kirjeeseen huolella ja ota yhteyttä, jos jokin asia askarruttaa.
Ilmoitathan ajoissa terveydentilaan liittyvät asiat (erityisesti tajunnantilaan vaikuttavat sairaudet) ja mahdolliset lääkitykset, joista ohjaajan on hyvä tietää.
2. Pitääkö minulla olla vakuutus, kun tulen kurssille?
Kyllä. Huolehdi, että sinulla on voimassaoleva vakuutus, joka kattaa kiipeilyharrastuksen tapaturmat ja matkavakuutus tarvittaessa.
Vinkkejä vakuutuksen hankintaan: Vakuutus voi olla esimerkiksi vapaa-ajan tapaturmavakuutus tai Suomen Kiipeilyliiton alaisen kiipeilyseuran jäsenyys, johon sisältyy vakuutus 2019 (päivitetty 7.6.2019). Tarkastathan vakuutuksesi vuosittain muutoksien varalta.
2. Olenko vakuutettu kurssilla?
Kyllä. Kurssit järjestää Tampereen Kiipeilykeskus Oy ja Tampereen Kiipeilykeskuksen toiminnanvastuuvakuutus kattaa kurssin ohjaajan (vakuutettu) sinulle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot.
Kurssi ei sisällä vakuutusta tapaturman varalle, joka ei johdu ohjaajasta. Huolehdi, että sinulla on kiipeilytapaturmat kattava vapaa-ajan tapaturmavakuutus tai vastaava.
3. Kiipeilyvarusteet
Suosittelemme, että käytät kurssilla omia kiipeilyvarusteita, koska ne ovat sinulla käytössä jatkossakin. Varusteet tarkastetaan ennen kurssin alkua. Jos sinulla ei ole omia varusteita, saat ne tarvittaessa myös lainaksi. Ilmoitathan ajoissa, mitä varusteita tarvitset.
Kiipeilyvarustelista:
- kiipeilykypärä
- reppu, johon mahtuu kiipeilyvarusteet, eväät, juoma ja vaatetusta
- kiipeilyvaljaat
- kiipeilytossut (poikkeus: teknokurssille jäykkäpohjaiset kengät, Köysitekniikat -kurssille lenkkarit/lähestymiskengät)
- atc-tyyppinen varmistuslaite
- 3 lukollista sulkurengasta
- prusik tai noin 120cm pitkä ja 5-6mm paksu apunaru
- 2-3 slingiä (esim. 2 x 120cm ja 1 x 60cm)
- jatkoja
Lisäksi, jos löytyy:
- dynaaminen kiipeilyköysi
- cordelette, jatkoja ja lukollisia sulkurenkaita
- muita varusteita
4. Vaatetus
Ota riittävästi sään mukaista vaatetusta mukaan. Tässä muistilista, jota voi soveltaa vuodenajan/sään mukaan:
- kengät, joilla voi kävellä metsässä ja kalliolla (lenkkarit, vaellus- tai lähestymiskengät)
- mukavat ulkoiluvaatteet (polven peittävät housut)
- sade-/tuulitakki
- lämmin takki/pusero (odottelua/opetustuokioita varten)
- kesällä varaudu suojautumaan auringolta (aurinkolasit, aurinkorasva, ohut pitkähihainen)
- vaihtovaatteet autolle
5. Eväät ja juotava
Riittävä energian ja nesteen saanti vaikuttavat huomattavasti vireystilaan ja kykyyn omaksua, oppia ja soveltaa uutta tietoa. Sopiva nesteen ja eväiden määrä on yksilöllistä ja riippuu kurssin kestosta ja sääolosuhteista. Huolehdithan, että syöt tukevan aamupalan/välipalan ennen kurssille tuloa. Kurssin aikana ruokailuun varataan noin 20 minuuttia, joten suosittelemme ottamaan helposti syötävää evästä matkaan. Lisäksi päivän aikana on mahdollista syödä välipaloja.
- vesi ja mehu/kaakao/kahvi/tee, yhteensä 1-2 litraa
- lämpimällä kelillä osa nesteestä urheilujuomana/mehuna/mehukeittona
- lounas (esim. lämmin ruoka termarissa, ruokaisa eväsleipä, kylmä pastasalaatti)
- välipaloja (eväsleipä, patukoita, keitettyjä kananmunia, pähkinöitä, keksejä, suklaata, banaania, jne)
6. Ensiaputarvikkeet ja muut varusteet
- sormiteippiä (leukotape)
- pieni ensiapupakkaus (esim. laastaria, sideharso, teippiä, avaruuspeite)
- otsalamppu
- wc-paperia ja käsidesi
- mahdolliset lääkkeet
- (istuinalusta)
7. Hätätilanteet ja onnettomuudet
Kurssin ohjaaja vastaa kurssipäivän turvallisuudesta. Kurssin aluksi käymme läpi turvallisuussuunnitelman, vastuuhenkilöt onnettomuuden sattuessa, ensiapulaukun sijainnin ja ajo-ohjeet kalliolle pelastustilannetta varten.
Omalla toiminnalla voimme ehkäistä vaaratilanteet ja onnettomuudet. Huomioithan, että kurssilla jokainen kurssilainen on ohjaajan vastuulla ja kaikki kurssilaiset ovat omalta osaltaan vastuussa toistensa turvallisuudesta. Kurssilla toimitaan ohjaajan ohjeiden mukaisesti, riskejä minimoiden.
Onnettomuuden sattuessa:
- keskeytä kiipeily/harjoitus vaarantamatta itsesi/muiden turvallisuutta
- soita yleiseen hätänumeroon 112
- toimi annettujen ohjeiden mukaan
Suosittelen lataamaan 112-sovelluksen puhelimeen.
8. Roskat
Varaudu kuljettamaan kaikki roskat/jätteet takaisin autolle, myös bio- ja muut maatuvat jätteet.
9. Säävaraus
Kurssi perutaan, jos sää vaarantaa kurssilaisten turvallisuuden ja/tai vaikeuttaa merkittävästi kurssin opetusta. Päätöksen kurssin perumisesta tekee kurssin ohjaaja. Pienet sadekuurot eivät haittaa kurssin järjestämistä. Peruutus pyritään tekemään kurssia edeltävänä päivänä viimeistään klo 16 mennessä. Jos kurssi perutaan, sovitaan uusi kurssipäivä mahdollisimman pian. Peruutukset hoidetaan aina tapaus- ja kurssikohtaisesti.
10. Peruutusehto (päivitetty 28.5.2021)
Katso Tampereen Kiipeilykeskuksen sivuilta ilmoittautumisen yhteydessä.