“Moi Emma! Mitä sulle kuuluu!?”
Kysymys, johon on ollut todella vaikea vastata viimeisen kuuden kuukauden ajan. Lopetin vakituisen työn kiipeilyhallissa viisi viikkoa sitten terveyssyistä. Kärsin töissä ja vapaa-ajalla flunssankaltaisista oireista, jotka aiheutti todennäköisesti jatkuva altistuminen magnesiumpölylle.
Oireet alkoivat haitata arkeani viime syksynä, kun jouduin lopettamaan sisäkiipeilyn lähes kokonaan. Kiipeilyn lopettaminen leikkasi viikottaista altistumisaikaa lähes 10 tuntia. Saliohjelma ja muu oheistreeni oli helppo tehdä muualla, mutta kiipeilyä ei. Opettelin roikkumaan sormilaudalla ja ylläpidin sormivoimia viikottaisella sormilautatreeniillä taloyhtiömme kellarissa. Kiipeilyn lopettaminen ei kuitenkaan yksinään riittänyt. Tammikuusta lähtien käytin päivittäin avaavaa astmalääkettä, allergialääkkettä, silmätippoja ja kortisonia sisältävää nenäsumutetta, jotta kykenin olemaan töissä.
Päätös lopettaa työt TK:lla oli vaikea, mutta samaan aikaan myös helpottava. Kolme viikkoa töiden lopettamisen jälkeen oireet hävisivät. Jätin lääkkeet pois ja pystyin taas aloittamaan kiipeilyn sisällä, pieninä annoksina kerrallaan. Kiitos kaikille, jotka olitte ja olette edelleen minun tukena. Muutama kyynel vierähti ihan vaan siksi, että olen otettu kaikesta avusta mitä olen saanut ympärilläni olevilta ihmisiltä.
Mitä minä nyt sitten teen? Tyhjentävää vastausta minulla ei vielä ole, mutta minulla on haave, joka on uinunut pöytälaatikossa. Panostan nyt aikani haaveeni toteuttamiseen. Perustan oman yrityksen, jotta voin jatkaa kiipeilyn opettamista – mutta ulkona kalliolla.
Nettisivut avaan ensi viikolla tämän blogin kylkeen. Tarkkasilmäinen ne ehkä jo bongasikin.
Aurinkoista viikonloppua!
Onnea yritykseen muru! Elämä kantaa. 💙💪🏻