Kuuntelin kesällä kahvipöydässä kuinka perheelliset, työssäkäyvät ystäväni nyökkäilivät toisilleen, että: “Emma, sulla on varaa huonoihinkin reissuihin, koska sä voit reissata milloin vaan.”
Kaksi kuukautta myöhemmin valmistuin, sain töitä ja aloin taas ymmärtää mistä tässä työntekijän arjessa on kyse.
Arkena minun tärkein hetki on aamukahvihetki. Tuijotan ulos ikkunasta. Joskus tuijotan Hannaa. Pöytää. Kahvikuppia. Mitä siinä edessä sattuu kulloinkin olemaan. Tuijotan vaan. Se on ainut hetki päivässä, jolloin on ihan hiljaista. Minäkin olen hiljaa.
Sitten olen töissä.
Minulla oli tänä syksynä viisi päivää lomaa ja kolme vapaata viikonloppua. Kiipeilyreissujen suunnittelu ei ole koskaan ollut näin tarkkaa hommaa. Viikonloput vietin yllätys yllätys Kustavissa. Viikon loman vietin yllätys yllätys Bohusläänissä.
Kun lomaa on vähän, joka ikinen hetki lomalla on suunnattoman arvokas.
Juodaan aamukahvit, lauletaan, ajetaan kalliolle, lähestytään, eksytään, lähestytään, kiipeillään, lounastetaan, kiipeillään lisää, höpötetään, lauletaan, etsitään yöpaikka, pystytetään teltta, laitetaan ruokaa ja tuijotetaan tähtiä.
Kivointa on, kun hetket täyttää hymyillä ja nauruilla.
Parhaista hetkistä tulee kivoja muistoja. Tässä muutama hauska muisto syyslomasta Bohusläänissä.
Kiipeilyreissulle on aina kiva lähteä, kun tietää, että edessä on hauskoja hetkiä.
Toisaalta, yhtä ihanaa on palata takaisin töihin.
Mukavia hetkiä toivottaen,
Emma
